Matka telakalle
Hetki on jo ehtinyt vierähtää edellisestä kirjoituksesta kuluneiden viikkojen kiireistä johtuen. Siitä huolimatta paljon on ehtinyt tapahtua ja koitan kirjoitella tapahtumista ja projektin etenemisestä postyymisti sen mukaan mitä muistikuvia on.
Lauantai-iltana 22. heinäkuuta n. klo 19:30 merkkasimme jo 70-luvulta aloitettuun lokikirjan seuraavalle tyhjälle sivulle pääkoneen käynnistysajan. Edessä oli parin päivän matka Helsingistä Lappeenrantaan Kanavansuun perinnelaivatelakalle. Edellisenä päivänä olimme jo aloittaneet valmistelut ja hoitaneet viimeisetkin keskeneräiset, välttämättömät kunnostustyöt valmiiksi. Polttoainetta tankattiin bunkkereihin yhteensä 600 litraa, sen tulisi riittää varsin mainiosti merimatkalle, vaikka tarkka polttoaineenkulutus ei ollutkaan vielä tiedossa, ainoastaan Caterpillarin taulukot kulutuksesta. Lauantaina päivällä kävimme vielä noutamassa käytetyn RFD:n pelastuslautan varmuuden vuoksi mukaan. Pienin tietty mitä tähän hätään löytyi, oli 25 hengen paukkulautta. Miehistöksi saimme mukaan meidän lisäksemme kaksi muuta kaveria, sillä lisäkäsistä arveltiin olevan varmasti hyötyä. Sää näytti olevan seuraavien päivien ennusteen osalta erittäin otollinen, vain muutama metri lounaanpuoleista tuulta. Kun ensimmäisen legin kippari saapui viimein töistä, pääsimme irroittamaan köydet mukavan auringonpaisteen saattelemana.
Käytettynä hankkimamme kolmen hengen kumivene ehdittiin myös koetäyttää ja -käyttää ennen lähtöä. Neljäheppaisella lyhytrikisellä veneen saa juuri ja juuri plaaniin oikealla painojakaumalla yksin ajaessa. 😃
Irti laiturista! Lipputanko tehtiin tietty tyylin mukaisesti puisesta harjanvarresta ja kiinnitettiin nippusiteillä ahterin reelinkiin. Harkitsimme myös ystävyyslippua Venäjän aluevesiosuutta varten, mutta se jäi tällä kertaa kiireessä hankkimatta. Reittisuunnitelma oli kuitenkin ehditty laatia hyvissä ajoin etukäteen ja reitti oli jo valmiiksi odottamassa plotterissa. Navigoinnissa käytämme avoimen lähdekoodin OpenCPN-plotteria vektorikartoilla. Ohjelma toimii pienistä bugeista huolimatta varsin mainiosti mm. Macilla ja Linuxilla. Tästä aiheesta lisää varmasti vielä myöhemmin. Reittimme kulki pääosin rannikkoväyliä pitkin aina Santioon asti. Ensimmäinen yö oli tarkoitus viettää jossain Porvoon ja Loviisan välillä, sunnuntaina ajaa Santioon ja sieltä maanantaina Saimaan kanavan kautta Lappeenrannan Kanavansuuhun.
Sää todellakin oli mitä mainioin, merellä on vastaavanlainen sää varmaan vain parina päivänä kesässä. Ensimmäinen yöpymispaikka löytyi Tirmon jälkeen suojaisasta Bockhamnin luonnonsatamasta. Saavuimme kapeikon läpi johtavaan lahdenpohjukkaan n. puoli kahden aikaan yöllä ja kuten Tähti-laivan kipparin tarinaa mukaillen samaisessa paikassa, mekin mekastimme ankkurin yms kanssa sen verran että varmasti kaikki satamassa yöpyvät venekunnat heräsivät mekkalaan. Myöskään Eber-lämmittimemme ei tällä hetkellä ole asennettu erityisesti mahdollista äänisaastetta ajatellen.
Ensimmäinen yöpyminen Vegassa. Brygalle mahtui nukkumaan kolme vierekkäin. Itse en tiedä miten mukavasti, sillä allekirjoittanut nukkui perähytissä kannen alla. Ainakin siellä yö oli luonnollisestikin varsin kylmä ja kostea, mutta rankan päivän päätteeksi ainakin pari tuntia tuli nukuttua.
Kone käyntiin ja ankkuri jälleen kolisten ylös klo 07:00, uusi sivu auki lokikirjasta ja takaisin väylälle. Pian lähdön jälkeen kohtasimmekin ensimmäisen vastoinkäymisen, sillä jostain syystä OpenCPN ei saanut GPS-dataa yo. kuvassa näkyvältä plotterilta. Kyseessä on siis vanhahko JRC J-Nav 500 -mallinen laite, joita päätyi Vegaan kaksi aluksen mukana. Vekotin on toiminnallisuuksiltaan melko yksinkertainen mutta näyttää sijainnin riittävän tarkasti, joten käytämme sitä nyt toistaiseksi. Plotteri on liitetty MacBookiin NMEA0183-USB -adapterilla. Jep, tällainen tuli hankittua, sillä oma NMEA-Ethernet -gateway on vielä suunnittelupöydällä. Jostain syystä tämä adapteri kärähti, sillä se ei lähtenyt lainkaan toimimaan huolimatta kaikista eri asetuksista. Vegassa on pieni sähköongelma, sillä ilmeisesti samasta ongelmasta johtuen käräytimme aiemmalla viikolla yhden Macbookin (huolto 575e), kaksi uutta jännitteenalenninta (á 35e) sekä yhden dAISy AIS-vastaanottimen (n. 100e), joten muutaman kympin NMEA-adapterin (60e) palaminen ei enää tuntunut niinkään pahalta. Ongelma saattaa liittyä pääkoneen käynnistyksen virtapiikkiin joka jostain syystä tulee maajohtimia pitkin vääriin paikkoihin. Tätä tutkimme hetken, mutta päätimme jatkaa matkaa, sillä saimme asennettua vara-GPS -antennin käyttöön. Sähköongelmia ratkotaan myöhemmin.
Santioon saavuimme hyvissä ajoin, päätimme jopa hidastaa marssinopeutta seitsemästä solmusta viiteen, jotta emme olisi liian aikaisin perillä. Santiosta valitettavasti emme ottaneet valokuvia, sillä rajavyöhykkeillä valokuvaus on kielletty. Ennen Santion rajasaarta tuuli alkoi käydä hieman kovemmaksi avomerialueella ja reilun tunnin ajan olimmekin sivuaallokossa. Vaikka aallonkorkeus ei ollut kovinkaan merkittävä, Vega keikkui niin että tavarat lentelivät paikoiltaan, sillä tällä hetkellä painolastia ei ole läheskään riittävästi ja pyöreän mallinen runkorakenne keinuttaa muutenkin helposti. Pääsimme kuitenkin suojaisaan Santion laituriin ehjinä ja rajatarkastus sujui ongelmitta ja ystävällisissä merkeissä. Illan mittaan laituri täyttyikin kokonaan, joten oli hyvä tulla ajoissa paikalle. Ilmeisesti samassa aallokossa ollut Vegan mittainen purkkari oli kuulemma haukannut vettä kajuuttaan asti. Emme jääneet kyselemään venäläispariskunnalta sen enempää tapahtumien kulusta, vaikutti siltä että heillä oli tarpeeksi tekemistä kuivattelun kanssa. Nappsimme illan päätteeksi tyytyväisinä annokset viskiä ja painelimme nukkumaan.
Maanantaiaamuna klo 06:00 olimme jälleen irtautumassa Santion laiturissa. Tähän asti emme olleet ehtineet harjoitella lainkaan rantautumisia ja laituriin kiinnittymisiä, mutta siitä huolimatta homma sujui tyylikkäästi ilman vaaratilanteita. Ohitimme puolilta päivin Viipurin, maisemissa ei juurikaan ollut mitään erityistä mainittavaa, kaikki vaikutti ränsistyneeltä ja lähes hylätyltä. Masentavaa. Ensimmäinen sulku Brusnitchnoessa, jota edelsi Venäjän rajatarkastus. Rajavartija ei vaikuttanut olevan kovinkaan kiinnostunut mistään ja papereiden tarkistuksen jälkeen jatkoimme matkaa sulkuun. Sulutus tapahtui ongelmitta ja helposti myös manööverien osalta. Myöskään vapaavaihteen osittainen kytkentä ei haitannut, vaikka alus puskikin hieman eteenpäin. Jatkoimme matkaa toiveikkaana sulun jälkeiselle polttoaineasemalle 40 ruplan dieselin litrahinta mielessämme vain pettyäksemme, sillä aseman pitäjä piteli käsiään ristissä ja huuteli “Njet petrol". Jälkeenpäin kuulimme että eräs Kanavansuun aluksista oli juuri käynyt tankkaamassa koko aseman tyhjäksi dieselistä. Jatkoimme jälleen matkaa.
Kanavassa maisemat olivat jo paljon nätimmät. Saimaa alkaa lähestyä.
Toiseksi viimeisessä, Mustolan sulussa odoteltiin hetken kuluttua ohittavaa M/S Careliaa. Kanavassa kaupallisella liikenteellä on etuajo-oikeus. Sulut ovat sen verran suurikokoisia että niistä vapautuva virtaus vie kyllä mukanaan mikäli aluksesta ei pidä kiinni.
Viimeinen sulku ennen Saimaata. Mälkiän sulku on myös suurin, korkeuseroa on reilut 13 metriä. Tässä vaiheessa tunnelma alkoi olla jo melko voitokas, matkaa oli tehty reilut kaksi vuorokautta. Saunaan pääsy houkutteli, mutta emme kuitenkaan päätyneet ottamaan yhteyttä hotelleihin, sillä kello alkoi olla jo melko paljon.
Viimein laiturissa Kanavansuulla. Pääsimme kiinni laituriin n. kymmenen aikaan illalla, joskin tämä kuva on jo seuraavalta aamulta. Nukuimme vielä kolmannen yön Vegassa, kotimatka Helsinkiin olisi ollut liian myöhään illalla. Telakalla meitä otti vastaan ystävällisesti Trion kippari. Yllätykseksi osoittautui että kyseinen Trio on valmistettu myös vuonna 1912, eli samana vuonna kuin Vega. Eikä tässä vielä kaikki, kumpikin alus on rakennettu Borgå Mekaniska Verkstadin pajalla ja kummallakin on ollut samat kaksi ensimmäistä omistajaa, eli suurin osa koko alusten historiasta. Tarkemmin kun tutkiskeltiin, Vegan omistanut viimeinen yritys Hinauspojat kuuluikin myös edelliselle henkilöomistajalle, joten periaatteessa me olemme vasta Vegan kolmas omistaja.
Uupunut miehistö pääsi lopulta tiistai-iltapäivänä takaisin Helsinkiin ja viimein suihkuun ja nukkumaan. Hetken päästä lisää tarinaa itse telakoinnista. Vega jäi tuolle paikalle muutamaksi päiväksi kellumaan ennen kelkalle nostoa.
