Telakka, toinen viikko

Takaisin hommiin päästiin jälleen aikaisin maanantaiaamuna 7.8.. Edellisellä viikolla laitetut pressut olivat pysyneet melko hyvin paikallaan, vaikka viikonloppuna olikin käynyt melkoinen myräkkä. Projekti jatkui taliboksin huollolla. Kyseessä on siis talinauhoista koostuva tiivistepinta, joka pitää meriveden oikealla puolella aluksen runkoa. Tarkemmin se on putki, jonka sisäpinnalle on kierrettynä n. 15x15mm talipantoja peräkkäin, joita vasten varsinainen potkuriakseli tiivistyy. Boksin päädyssä on kansi, joka kiristyy runkoon kiinnitetyllä pinnapultilla ja mutterilla.

Kohtalainen takaisku koettiin, kun irroittelimme taliboksin kantta, nimittäin toinen alkuperäisistä pulteista katkesi. Hommahan tietty harmitti vietävästi, mutta totesimme, että parempi että pultti katkesi telakalla eikä vedessä. Tuohon hommaan tuhrautui lähes koko päivä, kun katkennutta pinnapulttia koitettiin saada irti vaikka millä, kunnes päätimme tehdä katkenneen pultin viereen uuden kierteytetyn reiän, johon kierrettiin pätkä kierretankoa. Aika näyttää, kestääkö uudet kierteet. Samalla uusimme myös talinauhat, joita löytyikin varsin hyvin Lappeenrannan paikallisesta laakerikaupasta. Boksin kannen kiristys on vielä hiukan mysteeri, mutta se selvinnee, kun pääsemme jälleen pyörittämään potkuria vedessä. Ohjeistuksena on ollut about niin, että kun alus on laiturissa, vettä ei saisi tihkua lainkaan ja kun alus on liikkeessä, vettä tihkuu sisään muutama tippa minuutissa, mutta taliboksi ei saa kuumentua jotta talinauhat eivät kärähdä.

Heikometin toimesta akselin kulumat sorvattiin pois ja tilalle holkitettiin uutta pintaa. Lisäksi päätettiin sorvata uusi vannasputken päässä oleva liukulaakeri, sillä vanha oli auttamatta liian väljä. Uusi päätettiin laatia punapronssista, sillä sitä sattui olemaan helposti saatavilla. Onneksi tekijä löytyi, mittailujen jälkeen selvisi että vannasputkeen on laitettava hieman kartiomainen laakeriputki, joten tarkat mittaukset olivat paikallaan. Akseli oli penkissä kiinnitettynä ollut sen verran vakaa, että meidän kierrosnopeuksillamme värinöitä ei juurikaan pitäisi ilmetä. Potkurin iso kiinnitysmutteri oli pajalla ollut pakko leikata irti, sillä se oli ollut lopullisesti jumissa. Sen jälkeen selvisikin, että kierre oli vääränkätinen. Noh… Uusi mutteri onneksi löytyi vaivatta.

Tiistaina pääsimme vihdoin suurimman urakan kimppuun, eli hiekkapuhallukseen ja maalaukseen. Selvisi myös, että Lappeenrannan tietyömaan takia kaikki pienemmät kompressorit olivat vuokralla, joten jouduimme maksamaan isosta kompurasta kuljetuksineen melko hyvän siivun. Noh, homma piti saada eteenpäin, telakointipäiviä oli enää muutama jäljellä ja maalinkin piti ehtiä kuivua ennen vesillelaskua. Aivan täysin Sa 2,5 -luokan puhallusta ei päädytty tekemään, sillä edellinen Inerta-maalipinta oli erittäin hyvässä kunnossa ja hyvin kiinni pinnassa, joten aivan kaikkea ei poistettu. Hiekkana käytettiin 0,5-1,5mm raekoon kvartsihiekkaa, joka ei pöllyä niin paljon kuin luonnonhiekka. Hiekkaa haettiin trukkilavallinen eli n. 1000kg, josta jäi lopulta yli n. 400kg.

Maaleina olimme päätyneet käyttämään Teknoksen epoksimaaleja, joihin saimme konsultointiapua Petikon RTV:n asiantuntijalta. Tosin, hänen ohjeidensa mukaan lasketut määrät olivat melko optimistisia. Lisäksi maalisarja oli ilmeisesti edellistä “sarjaa", sillä lisämaaleja tiedustellessani oli erittäin vaikea löytää oikeita sävytyskomponentteja. Heräsi pieni epäilys, oliko Petikon tekemään tarjoukseen haluttu myydä varasto tyhjäksi vanhoista maaleista. Kaiken tämän päälle kovetteet oli laskettu myös hieman väärin. Noh, onneksi Lappeenrannasta löytyi hyvin palvelevia rautakauppoja, joskaan paikallisesta RTV:stä ei varastosta löytynyt juuri mitään. Eli RTV:lle ei nyt ihan 10/10 pisteitä valitettavasti. Joka tapauksessa, seuraavanlainen määrä eri maaleja käytettiin:

Pohjamaali vesirajan alapuolelle (pinta-ala n. 65m^2):
- kolme kerrosta, punainen, harmaa, valkoinen
- Teknoplast Primer 5, 10 litraa per kerros
- viimeinen kerros loppui kesken, joten haimme vielä yhden 5 litran pöntön kaupasta

Pohjamaali vesirajan yläpuolelle (pinta-ala n. 30m^2):
- yksi kerros, punainen
- Teknoplast Primer 5, 10 litraa

Pintamaali vesirajan alapuolelle:
- yksi kerros, sävytettynä RAL 3016
- Teknoplast 50, 10 litraa
- loppui kesken, haettiin 10 litraa lisää

Pintamaali vesirajan yläpuolelle:
- yksi kerros, sävytettynä RAL 9006
- Teknoplast 0190, 10 litraa

Näihin määriin sisältyi siis kaikki kovetteet (4:1 sekoitus).

Ensimmäinen kerros, eli punainen pohjamaali, paikallaan. Tämä oli siis tiistain työn lopputulos, sillä ensimmäinen pohjamaalikerros oli saatava pintaan heti hiekkapuhalluksen jälkeen.

Toinen kerros pohjamaalia vesirajan alapuolelle. Tässä vaiheessa päätimme nopeuttaa kuivumista poistamalla suojapressut, sillä sääennuste lupasi pelkkää hellettä. Kuten kuvasta näkyy, maalaamatta päätettiin jättää koko törmäyslista sekä sen yläpuoleinen osa. Tämä osa tullaan maalaamaan myöhemmin valkoiseksi, kuminen törmäyslista putsataan kumille asti, eli se jää mustaksi.

Polyesteripohjainen pintaväri vesirajan alapuolelle. Tässä vaiheessa tajusimme, että RAL3016-sävy on melko kirkuvan punainen, tuo mieleen paloauton värityksen. Noh, onneksi se jää enimmäkseen veden alle piiloon.Tavoitteena oli siis tumman punainen, kuten ensimmäinen pohjamaalikerros. Ehkäpä viimeisen pohjamaalikerroksen valkoinen sävy ei ollut sekään edukseen, sillä Teknoplast 50:n peittokyky ei ollut mitä tehokkain.

Loistavasti saimme myös potkurin takaisin työmaalle ja maalattavaksi. Taaempana näkyy myös peräsin, joka roikkuu Vegan ahterin reelingistä liinoilla ja ketjutaljalla.

Maalausurakka saatiin keskiviikkoiltana pakettiin. Torstaiaamuna jatkoimme keskenämme keulapotkurin kulmavaihteen asennuksen parissa. Tätä tehtävää olisi tietenkin helpottanut erittäin paljon, mikäli olisimme poranneet kulmavaihdetta varten asennusreiät jo etukäteen pylväsporakoneella, mutta tämä päätettiin tehdä hieman haastavamman kautta. Putkeen piti saada siis yksi 50mm sekä kaksi 11mm reikää siten, että pienemmät reiät ovat ison reiän sivuilla, eli veneestä katsoen styyr- ja paapuurin puolella. Kulmavaihde ja moottori asennettiin kyljelleen veneen pituussuuntaan nähden. Päätimme laatia paksusta U-palkista sekä lankunpätkästä porausjigin, jonka avulla reikien kohdistaminen ja suoraan poraaminen olisi helpompaa. Näin olikin, ja pienen hienosäädön jälkeen reiät saatiin viimein kohdalleen iltapäivän päätteeksi. Hommaa myös hankaloitti se, että potkuritunneli oli erittäin tyköistuva ja tästä syystä jouduimmekin hieman hienontamaan potkureiden lapojen kärkien valujäämiä hiomapaperilla. Myös keulapotkurin mukana toimitettu tiivistepaperi oli auttamatta liian paksu, joten tyydyimme tiivistämään vaihteen ja tunnelin välin tiivistemassalla.

Viimein torstai-iltana pääsimme asentamaan liukulaakerin sekä työntämään akselin paikalleen vannasputkeen. Holkki osoittautui hieman tiukaksi eikä välystä jäänyt käytännössä lainkaan, mutta tilanne varmasti muuttuu kunhan potkuria päästään pyörittämään. Seuraavaksi nostimme potkurin ketjutaljalla akselille. Potkurin keskiötä kuumennettiin kaasupolttimella jonkin aikaa, jotta reikää saatiin laajemmaksi tiukkaa akselia varten. Lekaa ja ratapölkkyjä avuksi käyttäen rusetti kiristettiin paikoilleen. Väisänen oli tullut telakalle myös iltapäivällä hitsaamaan sinkit paikalleen ja hän ystävällisesti odotti ja auttoi hommassa kunnes saimme potkurin paikalleen. Tämän urakan päätteeksi hitsattiin kalaraudan pystytuki takaisin paikalleen. Tietenkin lähes kaikki maali oli loppunut jo, joten purkkien pohjilta raavittiin viimeisetkin tahnat peittämään hitsausjäljet.

Illan päätteeksi torstaina taiteilimme vielä peräsimen paikalleen kahdestaan.

Perjantaina tulikin kiire, sillä kotiin Helsinkiin oli luvattu tulla jo kuudeksi. Telakan veneseuran katsastaja teki alukselle runkotarkastuksen päivällä, ja itse olin sillä välin asentamassa viimein kaikuluotaimen anturia pohjaan. Tämä onneksi sujui melko kivuttomasti. Samaan aikaan siivoilimme paikkoja ja kuskasimme tavaroita sinne tänne omille paikoilleen. Lopulta pääsimme ajoissa lähtemään takaisin kohti Helsinkiä ja jätimme Vegan odottamaan vesillelaskua. Tarkkasilmäisimmät lukivatkin varmaan edeltä, että sininen väri ei siis ole tietenkään lopullinen, vaan yläosa maalataan myöhemmin valkoiseksi ja kuminen törmäyslista puhdistetaan mustaksi.

Seuraavan viikon alussa Vega olikin jo laskettu vesille. Mistään ei onneksi vuotanut vettä.